tiistai 28. helmikuuta 2012

Kevättä odotellessa

Pitkästä aikaa tervehdys kaikille tänne mahdollisesti eksyville. Talvi on saanut kyllä mut vaipumaan niin synkkyyteen, että en ole tänne saanut mitään kirjoitettua ikuisuuksiin. Viime viikon lomailin, ja värkkäilin tällaisen mosaiikkipöydän.


Möksällä on myös aloiteltu remppaa keskimmäisen pojan huoneessa, joka on siis tähän asti ollut ihan rytöläjä. Mutta sekään ei oikeen etene ennenkuin tulis jonkunlainen kevään tapainen.
Sitä odotellessa, hyvää lopputalvea kaikille!

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Syksy saa

Laiska bloggaaja täällä terve! Eipäs ole ollut virtaa tänne mitään päivitellä pitkiin aikoihin, ja laiskasti olen lueskellut muidenkin blogeja. Mutta toisaalta eipä ole ollut mitään uutta kerrottavaakaan. Tässä kuitenkin muutama kuva syksyn viimeisistä kukista näin myrskyisän päivän kunniaksi. Ja sitten vielä vähän keskeneräinen maalaus navetan seinässä jota ihana naapurin Heli on pitkin kesää maalaillut. Se on mun mielestä tosi tosi kiva, mutta tosiaan vielä kesken, ja jatkunee sitten vasta ensi suvena.

Hyvää syksyä kaikille, ja toivotaan että se aurinkokin vielä paistelee.












sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

Lomakuvatuksia

Pidin Juhannuksen jälkeisen viikon lomaa ja tässä vähän sekalaisia kuvia tuosta autuaasta viikosta. Kuvat on ihan tosi huonoja, koskapa kamera jäi kotiin, ja ne on napsittu puhelimella. Parhaiten lomaviikosta jää varmaan mieleen tuo jättihauki (8 kg) vaikken ollutkaan itse sitä pyydystämässä, vaan armaani ja armaan siskonpoika. Mä onnistuin sen vaan suolaamaan liian suolaiseksi. =)

Ja ihanaisen arpajaispalkinnonkin voitin Kirsikan arpajaisisssa, KIITOS, siitäkin kuva tuossa, mutta ei pääse kyllä ihanuudet oikeuksiinsa, kun kuvan taso on noin huono.

Oikeen hyvää lomaa kaikille lomaileville ja työniloa meille työn raskaan raatajille =)














sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Kesäköökki

Kesäkeittiö tuli valmiiksi, tokihan sieltä puuttuu sellaset normaalit keittiövarusteet kuten jääkaappi ja hella yms. pientä tarpeetonta, mutta noin niinkun periaattellisella tasolla se on siis valmis. Tämähän oli siis vanha puuvaja, mutta koskapa möksällä on toinenkin puuvaja, puut saivat muuttaa pois köökin tieltä.
Tykkään kovasti.








maanantai 30. toukokuuta 2011

Navetasta Tavernaksi

Tuossa pari viikkoa sitten tuli käytyä möksän navetassa viemässä jotain roinaa ja rompetta, ja tuli katsottua sitä tilaa vähän tarkemmin, ja yhtäkkiä tuli ihan Kreikka -fiilis. Kovastipaljon tykkään Kreikasta, mutta koska näin vanhemmiten olen alkanut kärsimään ihan megalomaanisesta lentopelosta, ei ole mitään hinkua lähteä matkalle, niin siitähän sitten syntyi ajatus tehdä siitä navetasta ihan oma Taverna. Ja ei kun tuumasta toimeen.









Ja mikä parasta, tuon sinisen oven takaa löytyy....


...tuoretta lihaa. Hih. Eli meidän, tai oikeastaan naapurin, kesälampaat tuli viikonloppuna.
Ne pitää majaansa tuossa meidän navetan, anteeksi Tavernan, vanhassa lantalassa. Siitä ne pääsee suoraan kirmailemaan pellolle. Tuo kuvassa poseeraava lammas on nimeltänsä Liinu, ja hänhän on ehkä maailman rakkaudennälkäisin lammas. Siis uskomattoman läheisriippuvainen, noin niinkun lampaaksi. Vaikken kovin montaa lammasta tunnekkaan, mutta tämä on siis ihan mun lempilampaani =)

Nyt vaan pitäis saada vielä vähän lämpimämmät kelit ja hankkia jostain pullo Ouzoa, ja ei kun Kreikkailemaan omaan pikku Tavernaan.

Kesäkeittiö -projektikin on vähän edennyt, mutta kävikin niin että pitää rakentaa kokonaan uusi lattia siihen tilaan, joten se proggis jatkunee sitten seuraavalla mökkireissulla.