maanantai 18. tammikuuta 2010

Väsytystaistelu

On kaksi asiaa yli muiden möksällä, jotka raastaa mun hermoni riekaleiksi toimimattomuudellaan.

Ensimmäinen niistä on tämä kello. Ostin tämän vuosi sitten Jouluna itselleni lahjaksi jostain vanhojen tavaroiden liikkeestä, ja se oli "juuri huollettu". Ja saattoi ollakkin, mutta ei se vaan silti suostu toimimaan. Se saattaa hyvänä päivänänsä tikittää vaikka ihan 10 tuntiakin yhtä soittoa, mutta sitten se taas yhtäkkiä päättää pysähtyä. Joskus se on seonnut niin pahasti että lyö neljättäkymmenettä lyöntiä peräkkäin - siinä vaiheessa mä olen pysäyttänyt sen. Mutta mitäpä sitä ihminen mökillä kellon ajalla tekeekään.


Ja se toinen asia on tuo meidän leivinuuni/avotakka -yhdistelmä. Se on aika suuri laitos, ja toimiessaan varmasti lämmittäisi ainakin tuon tuvan aika mukavan lämpimäksi. Sitä ei kuitenkaan entisen omistajan mukaan ole lämmitetty ainakaan kolmeenkymmeneen vuoteen. Nuohoojasetä näytti vihreätä valoa, että ei muuta kun lämmittämään vaan. No minähän lyömään pökköä pesään ja tulta perään ja sen jälkeen tuvassa on niin sakea savu ettei eteensä näe. Siinä uunissa on kaikenkaikkiaan muistaakseni viisi peltiä, ja koska siinä ei sattuneesta syystä tullut käyttöohjeita mukana, olen kokeillut jo aika montaa eri variaatiota niiden räppänöiden auki pitämisessä. Luukussa ei ole myöskään varsinaista ilmanottoaukkoa, joten olen kokeillut luukku kiinni ja luukku auki ja aina se työntää jostain raosta savua sisään. Joskus on päästy jo niin pitkälle että se on vetänyt ihan OK vaikka puoli tuntia ja sitten taas sama juttu. Vielä mä sen selätän.




7 kommenttia:

  1. Heippa sinulle!Jos uuni on ollu pitkään käyttämättä sitä hormia voisi esilämmittää vaikka kaasupuhaltimella tai sähöpuhaltajalla. Meillä on usein poltettu sanomalehtiä ja sillä saatu piipusta kosteus pois. Niitä lehtiä ei kannata polttaa tulipesässä vaan vaan muurin kyljessä oleva pieni luukku on avattu ja sinne paperia vähän kerrallaan.Onhan se mahdollista, että siellä savupiipussa on ollut joskus linnunpesä tai kertynyt vuosien mittaan muuta roskaa joka vielä lisää kosteuden kerääntymistä.Ajattelin laittaa näitä neuvoja ihan vain siksi kun oli niin kauniita kuvia teidän mökistä ettethän enää savusta...nimimerkillä Savustaja

    VastaaPoista
  2. Kiva kun kävit blogissani jättämässä kommentin, niin minä puolestani löysin tänne. kliks, tää menee mun suosikeihin :)
    Meilläkin (isäni) mökin puuhellassa päästetään lämmintä ilmaa puhaltimella hormiin ennen hellapuiden sytyttämistä. Muuten sinne jää kylmällä säällä ilmalukko (tms?) ja savut pukkaa sisään. Ja siis se puhallus tapahtuu just sinne pikkuluukkuun, joka on muurin kyljessä :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteista, näitä on kokeiltu jo. Eli juuri viimeksi päästettiin sieltä pikkuluukun kautta sähköisellä puhaltajalla noin vartin verran lämmintä ilmaa. Saattaa siellä silti jossain olla ilmalukko. Se kyllä puskee sitä savua ihan reippaasti piipustakin, mutta jossain vaiheessa se aina tuprauttaa ne sitten sisään. Mutta taisto jatkuu tulevana perjantaina.

    Se on muuten ainakin puolitoista metriä pitkä se tulipesä. Joten aika jykeviä on sen pesä polttopuut.

    VastaaPoista
  4. Älä vaan lannistu tuon mahtavan lämmönlähteen edessä, se vain sua nyt kokeilee oikein kunnolla : )

    VastaaPoista
  5. Onnea uunin kanssa, eiköhän se siitä! ;)

    VastaaPoista
  6. Voi että teillä on hieno muuri!
    *kade*
    Olisin antanut samoja neuvoja mitä olettekin jo kokeilleet. Nyt en voi siis muuta kuin päivitellä että onpa hieno muuri!!!

    VastaaPoista
  7. Hienoa, että löysin tänne tieni, menee myös minun suosikkeihini:)

    Onnea uunin kanssa, toivottavasti saatte sen toimimaan.

    VastaaPoista