tiistai 25. toukokuuta 2010
tiistai 18. toukokuuta 2010
Laiskottelu viikonloppu
Aina ei vaan jaksa pakertaa. Eli viikonloppuna päätin että ei remonttia. Kasvimaan sain kyllä vihdoinkin käännettyä (mihin kummaan mä olen piilottanut ostamani siemenet???!?!?!), ja yhdet tikkaat maalattua, puita päätin kärrätä vähintään kymmenen kottikärryllistä, mutta tyydyin viiteen. Eli suhteellisen rentouttava viikonloppu. Ja ihanan lämmin. Käytiin myös kalassa, ja ilman saalista jäätiin. Kesäkukkia piti tietty saada vähän lisää. Joka ikinen kevät mä päätän että en osta kesäkukkia, vaan satsaan perennoihin. Mutta aina niitä on nurkat pullollaan, ja oikeesti se on ihan tyhmää, kun ei olla mökillä kun viikonloppuisin, jää nuo kasteluhommat vähän huonoon hoitoon näin arkena. Möksältä kotiin matkalla piipahdettiin pannarilla Metsäkylän navetan leivintuvassa ja Aulangon näkötornilla ihailemassa kauniita maisemia.
sunnuntai 9. toukokuuta 2010
Sitä sun tätä
Nuorimmaisen kanssa oltiin ihan kahdestaan möksällä, ja kaikkea pientä puuhasteltiin. Perjantaina istuttelin vähän orvokkeja.
Sitten viriteltiin vähän perhekuvia seinälle, mutta koska se oli aika suunnitelematonta touhua, siitä tuli vähän epämääräinen kyhäelmä. Mutta olkoot, ainakin toistaiseksi.
Kuten kuvista näkyy, haravalla olis vähän töitä, mutta toisaalta, kaipa sitä voi odotella että ruoho alkaa kasvamaan, ja lehdet silppuuntuvat ruohonleikkurin avustuksella. Mitä sitä turhaan itteensä rasittamaan.
Viime kesänä pelastin Juhannuskokko -kasasta vanhan rukin, joka oli aika järkyttävän näköinen, koska joku oli päättänyt maalata sen hopean värisellä maalilla. Nytpä tartuin maalisutiin ja vetäsin sen valkoiseksi, kun ei into riittänyt siihen että olisin sen hopean raapinut irti. Ihan kiva koriste siitä tuli valkosenakin.
Möksältä löytynyt vanha puinen silityslauta kaipasi uutta kangasta päällensä, ja sellasenhan se sai, ja sekin on mun mielestä nyt kiva!
Sitten viriteltiin vähän perhekuvia seinälle, mutta koska se oli aika suunnitelematonta touhua, siitä tuli vähän epämääräinen kyhäelmä. Mutta olkoot, ainakin toistaiseksi.
Ja liikuttavan äipänpäivä -kortinkin sain, jossa mut on arvioitu 8 vuotta todellisuutta nuoremmaksi. En loukkaantunut.
sunnuntai 2. toukokuuta 2010
Kiuruja ja päästäisiä.
Tänä aamuna sain heiteltyä tapettia tuohon eteiseen, ja siitä tuli ihan kiva. Päädyin siis tuohon Kiurujen yöhön. Puuttuu toki vielä vähän listoja lattiasta ja oven ympäriltä.
Kattoon olisi tarkoitus laittaa tämä kipsinen rosetti, joka mulla oli laatikon kätköissä valmiiksi, ja tuo värisävy sattuu olemaan ihan passeli tähän huoneeseen. Pojan kummisetä on tuon itse tehnyt ja maalannut, mulla on möksällä tarkotus laittaa kaikkiin huoneisiin rosetit, paitsi tupaan.
Lennon -kissa oli viikonlopun ajan todella ahkera metsästäjä, päästäisiä siirtyi ajasta ikuisuuteen ainakin 7 tai 8. Ja auliisti hän jakoi saalista meille muillekkin, eli roudasi siimahännät sisään, heti kun silmä vältti. Mä en niinkään osaa arvostaa tätä anteliaisuutta.
torstai 29. huhtikuuta 2010
Valpuria!
On ollut jotensakkin niin kiirettä töissä ja hektistä elo muutenkin, etten ole ehtinyt tännekkään mitään laittamaan pitkään aikaan, mutta piipahdinpas kuitenkin nyt toivottamassa kaikille iloista Vappua. Toivotaan että sade taukoaa. Aion ehkäpä ottaa ja avata yhden pullon viiniä ja rentoutua. Tai sitten tapetoida yhden seinän ja ehkäpä kasvimaakin pitäis kääntää. Työnjuhlahan se on Vappu kuitenkin.
maanantai 12. huhtikuuta 2010
Tapsku -asiaa
Siihen edellisessä postauksessa mainittuun väärän väriseen maaliin tuossa katselin soveltuvaa tapettia, ja tällaisia vaihtoehtoja putkahti esiin, tutusta ja turvallisesta Pihlgren & Ritolan mallistosta:
Alkuperäinen valinta siihen tilaan olisi ollut seuraava, mutta se tuntuu nyt jotenkin väärän väriseltä siniseltä
Huoh, kaikki on mun mielestä kivoja. Mielipiteitä otetaan ilolla vastaan. Ja tässä vielä pari kuvaa siitä väärästä väristä:
Mä olisin taipuvainen kallistumaan tuohon Kiurujen yöhön.
Viikonlopun kuulumisia
Pikkukeittiö finisteltiin lopulliseen iskuun:
Kirppikseltä löysin kivan kellon, mielestäni edukkaasti (60 eur)
Yhtä välieteistä maalailin ja värisävy meni ihan metsään, ei todellakaan pitänyt tulla mikään laventelinsininen, mutta näin pääsi käymään, joten mennään sillä toistaiseksi. Lattialistat pitää vielä laittaa ja yksi seinä tapetoida. Jos mä keksin jonkun kivan tapetin joka sointuu tuon virhevärin kanssa.
Sitten vielä pihaan ilmestyi puoliyllättäen sunnuntai iltapäivällä joku 20 kuutiota polttopuita, jotka pitäis saada puuvajaan, alottelin jo, mutta päivä loppui kesken. Siinäpä se taitaa seuraavakin viikonloppu mennä.
tiistai 6. huhtikuuta 2010
Valoenergiaa
Tyttären huone möksällä on koenukuttu ja ihan hyväksi havaittu. Kalustus on vähän kesken, mutta hiljaa hyvää tulee.
sunnuntai 28. maaliskuuta 2010
Listoja vaille valmista
Möksällä on yhdessä toisessakin huoneessa tuvan lisäksi puuhella, joten siitä tulee sellanen pikkukeittiö. Viikonlopun aherruksen tuloksena siitä tuli listoja vaille valmis. Tykkään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)




